Tampereen Tullikamarin Klubi 15 vuotta

"Enemmän kuin rokkiluola!" Tampereen Tullikamarin Klubi aloitti nykymuotoisen toimintansa loppukesällä 2001. Siitä eteenpäin Tampereen aktiivisimman live-ravintolan monipuolista tarjontaa on kehittänyt Tampereen Kulttuurikamari Oy.

Kuuman iltaelämän ja elävän musiikin lisäksi Tullikamarilla tapahtuu aamupäivästä eteenpäin. Klubi on arkipäivisin lounasravintola ja kahvila ja lauantaisin suosittu brunssipaikka. Pakkahuoneen puolella järjestetään runsaasti konsertteja ja muuta kulttuuriohjelmaa, kuten teatteria ja tanssitapahtumia, mutta myös monenlaisia myyntitapahtumia, yritystilaisuuksia ja kokouksia. Myös Pakkahuoneen tilojen vuokraustoiminta on nykyisin Tampereen Kulttuurikamari Oy:n vastuulla.

Mutta Klubista kaikki alkoi. Viikolla 38 eli 19.-25. syyskuuta ravintola juhlii työn merkeissä: luvassa on viikko monipuolista ohjelmaa, josta suurta osaa pääsee seuraamaan pelkän narikkamaksun hinnalla.

Juhlaviikon juhlavin ilta on perjantai 23. syyskuuta, kun Klubin lavalla nähdään sadannen keikkansa Suomessa tekevä puolalainen Paprika Korps sekä erikoiskokoonpano Pelle Miljoona & Avoimet Ovet, joka esittää materiaalia vuoden 1981 albumilta Rakkaudesta elämään. Monipuolinen viikko päättyy sunnuntaina Klubin duunareiden järjestämään kaikille avoimeen tilaisuuteen, jossa ravintolan nykyiset työntekijät ja muutama entinenkin klubilainen tuottavat elävää musiikkia Klubin lavalla.
 

– Viisitoista vuotta on nykyisessä ravintolakulttuurissa pitkä aika. Klubin pärjääminen perustuu toimivaan live-musiikkikonseptiin, jota kehitetään ja maustetaan uusilla ideoilla jatkuvasti. Juhlaviikolla haluamme näyttää kasvomme mahdollisimman monipuolisina ja aitoina. Mukana on musiikkia house-rytmeistä kitarapoppiin ja punkista maamme kuumimpaan moderniin rockiin.

– Tiistain Landfill Harmonic -leffailta on meille erityisen tärkeä. Klubi haluaa olla “enemmän kuin rokkiluola”, järjestämme siksi erittäin mielellämme muutakin kuin musiikkiohjelmaa.

– Olemme myös olleet mukana rahoittamassa Landfill Harmonicia. Elokuva on kertomus paraguaylaisesta orkesterista, joka valmistaa soittimensa kierrätysromuista ja on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota, ohjelmapäällikkö Tero Viikari kertoo.

 

Tampereen Klubin juhlaviikon ohjelma osoitteessa www.tullikamari.net 

Tervetuloa viihtymään! 

BACK TO TOP